Dies irae. dies illa

Olen pohdiskellut ensi sunnuntain, tuomiosunnuntain saarnaa. Ehkä ajatus siitä, että joudun vastaamaan elämästäni Jumalalle on aika vieras tässä ajassa. On luonnollista ajatella, että olen vastuussa omalle omalletunnolleni, lähiyhteisölleni tai lakia rikkoessani yhteiskunnalle. Mutta että vastaan koko ajan elämästäni myös sen Antajalle ja Omistajalle, se kuulostaa varmaan monen korvissa oudolta.

Jumalasta on tullut Taivaallinen Terapeutti, Suuri Ymmärtäjä, Taivaan Isoisä, jolla ei ole enää mitään tahtoa ihmisen suhteen, joka ei määrää, vaadi tai edellytä mitään. Hän vain hoitaa ja hyväksyy. Ajan Jumala ymmärtää, että huonoimmillakin teoilla on syynsä. Siksi mitään ei voi tuomita, tuskin edes arvostella. Kaikki ovat oikeassa. Kaikki pääsevät taivaaseen. Jokainen valitkoon uskonsa ja tulkoon sillä onnelliseksi. Lain ja evankeliumin uskosta laki on lakkautettu.

Eri asia sitten on, onko tällä jumalalla paljonkaan tekemistä Paavalin tai Pietarin tai Uuden Testamentin Jumalan kanssa. Mihin on katoamassa kallis armo, pyhä arkuus Jumalan edessä ja evankeliumi ihmeenä, lahjana, jonka tuomittu omistaa?

Seurakuntavaalit olivat melkoinen urakka. Uusi valtuusto näyttää hyvältä, vaikka periaatteessa en haluaisi ottaa tällaista kantaa. Montesquieun vallan kolmijako-oppi ja Schaumanin kirkkolain ajatukset siitä, että valta seurakunnassa jakaantuu koko seurakunnan valtaan (vaali), valittujen edustajien valtaan (toimielimet) ja viran valtaan (papit, kirkkoherra) on niin syvään juurtunut, ettei haluaisi oikeastaan ottaa mitään kantaa siihen, onko uusi valtuusto sitä taikka tätä. Käytännössä toivon, että yhteistyö toimisi, luottamus kasvaisi ja uusi valtuusto pääsisi heti pohtimaan olennaisia kysymyksiä. Pohjimmjiltaan seurakunta ei ole demokratia, vaan teokratia ja kristokratia, joka toteutuu parhaiten, kun sekä demokraattinen edustus, että piispuudesta johdettu virka yhdessä johtavat seurakuntaa.Käytännön seurakuntayhteisössä vaikuttavat tavalliset ryhmädynaamiset ja organisaatiososiologiset lainalaisuudet. Yritän siinä pyristellä junailijana. Teen hommaani mielellenäni. Ilot ja jännitteet lomittuvat toisiinsa.Kävimme tänään katsomassa harrastajateatterimme esittämän muksikaalin. Se oli hieno. Arvostan valtavasti sitä, että monet näkevät niin paljon vaivaa tuottaakseen iloa toisille. Teija ja Risto olivat esittäjien joukossa, mikä tietenkin lisäsi hyvää fiilistä. Teatterin jälkeen Kytösalmet kyläilivät meillä. Keskustelu luisti tosi mukavasti ja jäi kesken, mikä on aina hyvän vierailun merkki.Viime päivinä framilla ollutta naapuriseurakunnan kriisiä ajatellen olen pohdiskellut Mannerheimin suvun tunnuslausetta "candida pro causa ense candido."Toteuttaminen lienee vaikeaa, niinkuin synnin välttäminen yleensäkin.

Taas töihin

Tulin eilen töihin kahden viikon lomalta. Oli todella mukavaa nähdä taas hyviä työtovereita. Olisi varmaan raskasta, jos työpaikka alkaisi tuntua pakkopullalta, jota olisi syötävä vain palkan takia. Työ jäsentää hienosti elämää. Vapaa-aikakin tuntuu paremmalta, kun koko elämä ei ole vapaa-aikaa. Työpaikka kannattaa ottaa siunauksena ja mahdollisuutena.

Huomenna ja ylihuomenna ovat kirkollisvaalit. Seurakunta valitsee ylimmät päättäjät seuraaviksi vuosiksi. Toivon ja rukoilen, että valituiksi tulee henkilöitä, jotka ajattelevat toiminnassaan aina ensisijaisesti seurakunnan parasta.