Kyyninen, elämän pettymyksistä ammentava puoleni on aina epäillyt, ettei todellista rakkautta ole olemassa. Kun ns. hyvistä ihmissuhteista riisutaan kaikki kaupankäynti, peli, itseensä päin vetäminen ja pinnallinen viihtyminen, niin tislautuuko esille jotakin puhdasta, siis rakkautta? Ehkä liian pitkälle viety rakkausnihilismi kumpuaa elämänhistorian rakkausvajauksista. Kettukin luokitteli tavoittamattomissa olevat pihlajanmarjat happamiksi.
Rakkaus ja ystävyys lienevät saman asian kaksi nimeä. Koska todellisinta rakkautta on niukalti, siitä kannattaa pitää kiinni ja sitä kannattaa kaikin voimin rakentaa. Lojaalisuuden ja uskollisuuden hyveet ovat selvästi aliarvostettuja. Syvän ystävyyssuhteen rakentaminen on pitkä tehtävä, mutta ystävyyden pilaaminen käy helposti ja nopeasti. Tästähän avioliitossakin on kysymys. Läheinen kumppanuus on arvo, jonka myyminen halvalla olisi suurta typeryyttä.
Sama pätee kaikkeen ystävyyteen, sukulaisuuteen, työtoveruuteen.
Ihmisen tunnus on päättymätön ajatusviiva. Tätä nettipäiväkirjaa kirjoitan tietoisena siitä, että useimmat lauseeni ovat epätosia likiarvoja ja syvän subjektiivisuuden leimaamia. Silti "litterae non erubescunt."
1 comment:
Totta puhut. Muistan jo teini-iästä kun kerran sanoit että ihmisellä voi olla vain pari ihmissuhdetta, joilla ei yhtään pelata. Niistä kannattaa sitten pitää kiinni vaikka nämä ihmiset laukoisivatkin välillä totuuksia. Totta.
Post a Comment